Maisema Kädetön neito -teoksen sisältä
Kuvittele, kaiken sen jälkeen tyttö ei edes itkenyt. Hän seisoi paikoillaan kuin kantapäät maahan naulittuina ja vilkaisi hitaasti taakseen toivoen että pimeys olisi väistynyt. Tyttö kuunteli kuinka menneisyys eli vielä viime hetkiään hämärässä, eikä tulevaisuus ollut vielä alkanut. Hän vain seisoi paikoillaan ja antoi neulasten varista hiuksiinsa. Hän ei muistanut isää, ei kirvestä, eikä kipua. Ei päärynää tai kuningasta, helmin koristeltua huntuaan, sotaa, pakoa ja lapsen lavastettua kuolemaa. Tyttö kuuli, kuinka pimeydestä häntä kohti hyökyi seitsemän vuoden vaellus. Tarina ei ollut vielä lopussa. Hän nosti hämärän harteilleen ja lähti eteenpäin.
Kädetön neito on vanha indoeurooppalaista perua oleva satu, jota kerrotaan ympäri maailmaa erilaisina versioina. Sen keskushenkilönä on tyttö, jonka elämää piinaa jo aikaa sitten tehty sopimus Paholaisen kanssa. Paholainen tahtoo omansa, vaikka kädet katkottuna! Tarina kuvaa pimeän ja valon taistelua, pakoa, löytämistä, piinaa ja onnea. Tarina taluttaa kuulijaa tytön seurana läpi vaiherikkaan matkan, jossa liikutaan arjen harmaudesta sadun hohteeseen ja synkkään kauhuun. Kädettömässä neidossa ääni, liike, varjot, tila ja valo muodostavat kokonaistaideteoksen. Tarina esitetään kokonaan ilman sanoja. Työmetodina on ollut työryhmän yhteinen improvisaatio, jonka tuloksena syntyi Kädettömän neidon musiikillinen ja visuaalinen maailma. Uutta teoksessa on paitsi sen prosessinomainen syntytapa, myös lopputulos, jossa eri elementit muodostavat kokonaisvaltaisen elämyksen. Teoksen on säveltänyt Tellu Turkka. Koreografiasta vastaa Päivi Järvinen, ja teosta esittää Philomela -kuoro yhteistyössä eri kuorojen kanssa. Kädetön neito kantaesitettiin Tampereen Sävelessä 6.6.2009, ja se sai hurmioituneen vastaanoton. | Ajankohtaista
Kädetön neito keikalla Kädetön neito ensimmäistä kertaa Helsingissä! Esitykset ravintola Koskenrannassa pe 23.3.2012 klo 19 la 24.3.2012 klo 13 su 25.3.2012 klo 13 ja klo 18 http://koskenranta.net Tulossa myös: Kädetön neito Naissaaressa, Virossa Elokuu 2012. Kädetön neito vaeltaa Suomessa Esitys tuotetaan yhteistyössä paikallisen kuoron kanssa. Lue lisää! Kädetön neito lehdistössä Kauhukuoroteos sai erinomaisen vastaanoton Lue arvioita. |